perjantai 13. marraskuuta 2015

Kuski uhkasi bussiin pyrkivää matkustajaa poliisilla


HSL:n linjan 77 kuski yritti estää matkustajan pääsyn bussiin ja uhkasi lisäksi matkustajaa poliisilla. Kuskin käytös asiakaspalvelutilanteessa oli erittäin töykeää ja ylimielistä.

Olin 13.11. menossa klo 14.22 lähtevään HSL:n linjan 77 bussiin (bussin numero 250) Kalteentien päätepysäkiltä. Minulla oli mukana suuri työkalukassi, jota kuljetin lastenvaunuissa (Kuva 1). Kun bussi saapui pysäkille siirryin keskioven kohdalle ja painoin oven vieressä olevaa painonappia, jotta pääsisin vaunuineni bussiin sisään. Kuski ei avannut ovea. Painoin nappia uudestaan, mutta kuski ei edelleenkään avannut ovea. Pyysin etuovella bussiin menossa olutta matkustajaa pyytämään kuskia avaamaan keskioven. Matkustaja välitti pyyntöni kuskille, mutta tämä ei vieläkään avannut ovea. Jätin vaununi paikoilleen ja siirryin itse etuovelle.


HSL:n linjan 77 ovet eivät avautuneet tälle matkatavarayhdistelmälle, koska kuski ei halunnut ottaa sitä kyytiin. 

Pyysin kuskia avaamaan keskioven, mutta hän ei avannut sitä. Sen sijaan hän sanoi minulle:

- Sinä lennät ensimmäisenä ulos, mikäli bussiin tulee kahden lastenvaunut. Ymmärrätkö sitä?

Pyysin kuskia uudelleen avaamaan keskioven, mutta hän ei avannut sitä, vaan vaati minua uudelleen ymmärtämään mahdollisen kolkon kohtaloni bussin matkustajana.

En myöntänyt ymmärtäväni matkustusoptioksi esitettyä ulosheittouhkausta, vaan ilmoitin kuskille olevani tulossa bussiin kyytiin ja pyysin häntä uudestaan avaamaan keskioven. Kuski ei avannut ovea, mutta hän kehoitti minua poistumaan bussista (seisoin bussin etuovella). En noudattanut kuskin kehoitusta, vaan muistutin hänelle oikeudestani matkustaa bussilla ja pyysin häntä avaamaan keskioven. Kuski sanoi, että jos en poistu bussista, hän soittaa poliisit paikalle.

Sitten kuski nousi penkiltään ilmeisesti aikomuksena heittää minut ulos bussista. En väistynyt paikaltani ja pyysin häntä avaamaan keskioven. Jostain syystä kuski tuli toisiin ajatuksiin (ehkä hän huomasi bussin muut matkustajat, jotka seurasivat tätä erikoista joukkoliikenteen asiakaspalveluepisodia) ja hän suostui (viimeinkin) avaamaan keskioven. Kävelin varmuuden vuoksi bussin lävitse keskiovelle ja vedin lastenvaununi sisään. Sitten kävin leimaamassa matkalippuni ja menin istumaan.


Vain matkustajan suomalaisen sisun ansiosta tämä matkatavarayhdistelmä pääsi HSL:n linjan 77 kyytiin. 

Elämäni vaikein bussiin nousu oli päättynyt voittooni, mutta se oli kovan työn takana ja vaati todellista sitkeyttä ja peräänantamattomuutta. Siis varsinainen työvoitto. No, sellainen sopii yrittäjälle.

Kuskin käytös oli mielestäni erittäin töykeää ja ylimielistä. Sellaista käytöstä ei odottaisi palvelualan ammattilaiselta. Kuski oli ensimmäiseksi heittämässä minua ulos, vaikka en ollut edes päässyt kunnolla sisään bussiin. Vieläkin hämmästyttävämmäksi töykeän kohteluni tekee se tosiseikka, että bussissa oli runsaasti tilaa matkatavaroille, koska siellä oli erityiset matkatavarahyllyt. Tarvittaessa olisin voinut laittaa omat vaununi kasaan ja siirtää ne matkatavarahyllylle. Arvioni mukaan ainakin neljät käyttämäni matkatavarayhdistelmät olisi mahtunut kyytiin kaksien lastenvaunujen lisäksi.

HSL:n linjan 77 bussissa oli runsaasti tilaa matkatavaroille ja arvioni mukaan sinne olisi mahtunut ainakin neljä kpl käyttämääni matkatavarayhdistelmää kaksien lastenvaunujen lisäksi. Tarvittaessa olisin voinut laittaa omat vaunut kasaan ja siirtää ne matkatavarahyllylle.

Jos olisin jäänyt bussin keskiovelle painamaan nappia ja odottamaan kuskilta armoa, niin olisin varmasti jäänyt pysäkille. Kuski ei takuulla olisi avannut ovea minulle.

Eikä tämä ole mikään tuulesta temmattu skenaario, vaan perustuu allekirjoittaneen omakohtaiseen kokemukseen tämän vuoden keväältä.


Avoimia kysymyksiä HSL:lle

1. Onko kuskilla oikeus olla ottamatta kyytiin matkustajaa, joka kuljettaa kassia lastenvaunuissa?

2. Onko kuskilla oikeus heittää ulos matkansa maksanut matkustaja, joka kuljettaa kassia lastenvaunuissa, mikäli bussiin on pyrkimässä matkustajia, jotka kuljettavat lasta lastenvaunuissa?

3. Onko kuskilla oikeus vaatia maksua lastenvaunuista, jos niillä ei kuljeteta lasta?


Kun tämän vuoden huhtikuussa linjan 577 kuski ei avannut minulle ovea ja seuraavankin vuoron (77A) kuski yritti estää pääsyni bussiin (siinä kuitenkaan onnistumatta, koska olin liian nopea;-)) lähetin HSL:lle palautetta ja esitin kysymykset kuskin oikeudesta heittää minut ulos bussista ja vaatia maksua lastenvaunuista. HSL ei koskaan vastannut kysymyksiini. Tämä osoittaa sen, että HSL:n kyvyttömyys tuottaa laadukasta asiakaspalvelua ei koske pelkästään bussikuskeja, vaan myös muita osia HSL:n organisaatiossa.

Ai niin, ja se tämän päivän hankalasti alkanut bussimatka onnistui ihan hyvin. Yhtään lastenvaunua ei näkynyt mailla halmeilla, eikä kuski saanut tilaisuutta yrittää heittää minua ulos.